Smart solutions for multilingual communication

E-learning vapauttaa organisaatiosi oppimisen ajasta ja paikasta

E-learning tai verkkokoulutus on oppimisen tapa, jonka suosio kasvaa jatkuvasti teknologian kehittymisen myötä. Nykyään verkkokoulutusta on tarjolla muodossa tai toisessa lähes kaikilla opiskelun tasoilla peruskoulusta aina korkeakouluihin. Erityisen suosittua ajasta ja paikasta riippumaton e-learning on itseopiskelussa.

Räätälöityä koulutusta

Verkkokoulutuksen vahvuus on siinä, että ne voidaan räätälöidä vastaamaan sekä kouluttajien että koulutettavien tarpeita. Menetelmää ei ole myöskään rajattu varsinaiseen opetukseen. Samoilla työkaluilla ja alustoilla voidaan toteuttaa hyvinkin monipuolisia sovelluksia ohjekirjoista yritysperehdytykseen.

Sisältö ratkaisee tulokset

E-learningin akilleen kantapää on henkilökohtaisen kontaktin puute. Opetustilanne ei mahdollista tilannekohtaista sopeuttamista, joten käyttöliittymän ja sisältöjen on oltava tarkkaan suunniteltuja. Jos opetus ei ole mukaansatempaava, jäävät vahvasti oppijan motivaatiolle perustuvan verkkokoulutuksen tavoitteet saavuttamatta. Parhaissa koulutuksissa kieli on elävää ja oppiminen hauskaa. Siksi oikeakielisyys ja laadukkaat käännökset ovat ensiarvoisen tärkeitä.

Nouveau auttaa koulutustesi kansainvälistämisessä

Nouveau Language auttaa laadukkaiden verkkokoulutusten kansainvälistämisessä. Toteutamme käännöspalveluita alustasta riippumatta ja tarvittaessa suoraan järjestelmään. Suurimman hyödyn taidoistamme saat, kun otat meidät mukaan jo suunnitteluvaiheessa. Ota yhteyttä täällä.