Suomalaisen työn liitto on myöntänyt Nouveau Languagelle Avainlippu-merkin tunnustuksena Nouveaun suomalaisia työllistävästä toiminnasta. Täysin suomalaisomistuksessa oleva Nouveau Language työllistää niin suomalaisia kuin ulkomaisiakin kääntäjiä, mutta toimii täysin suomalaisen henkilöstön voimin.
Mikä Avainlippu?
Avainlippu on merkki suomalaisesta työstä ja sen tukemisesta. Merkin myöntämisen ensisijaisena kriteerinä on tuotteen tai palvelun suomalaisuus, eli mahdollinen fyysinen tuote on valmistettava Suomessa tai vastaavasti palvelu on tuotettava Suomessa. Lisäksi suomalaisten kustannusten osuus palvelun omakustannusarvosta, eli kotimaisuusasteen, on oltava vähintään 50 prosenttia. Palvelu-Avainlippua hakevalla yrityksellä on oltava merkittävä kotimainen omistusosuus, Suomessa toimiva johto ja yrityksen pääkonttorin tulee sijaita Suomessa.
Avainlippu-merkki tunnetaan varsin hyvin ja siihen liitetään monia positiivisia tunteita. Suomalaisen Työn Liiton tutkimuksen mukaan 79 prosenttia suomalaisista kuluttajista tuntee Avainlipun erittäin hyvin tai melko hyvin. Tunnettuus yrityspäättäjien keskuudessa on 92 prosenttia. Suomalaisista suurin osa (71 %) on myös sitä mieltä, että Avainlippu vaikuttaa ostopäätöksiin positiivisesti.
Nouveau yrityksenä
Nouveau Language on Turun seudulla perustettu kielipalveluihin erikoistunut ISO 9001 -sertifioitu yritys. Meillä on jo 25 vuoden kokemus eri toimialoilla toimivien asiakasryhmien toiveiden onnistuneesta toteuttamisesta.
Nouveaulla olemme ylpeitä suomalaisuudestamme ja aiomme pitää jatkossakin sydämemme suomalaisena. Saatu tunnustus kannustaa jatkamaan hyvän työn tekemistä ja suomalaisen työn arvostamista.